Aloittaessamme elämän uudessa kaupungissa päätimme luopua kokonaan lapsen
hankkimisesta. Olimme onnellisia yhdessä ihan vain kahdestaan niin, miksi sitten
tuhota kaikki yhteinen sen takia että hankkisi lapsen?
Itse olin juuri kesällä valmistunut talonrakentajaksi ja tein pätkätöitä vuokra
yhtiön kautta. Mieheni oli vakituisessa työssä, mutta ainoastaan vajailla tunneilla.
Hänellä töitä oli noin 90h/3vk hieman vaihdelleen ikinä ei kuitenkaan alle tuon määrän.
Meillä riitti rahat ihan hyvin elämiseen kahdestaan. Kun ei tarvitse kaiken olla aina ihan
uutta niin pärjää hyvin. Riittää että on ruokaa ja katto pään päällä.
Syksyllä sain pitkäaikaisen työnhaun tuloksena itselleni paikan Postin varhaisjakelusta.
Aloitin siellä lokakuussa ja siitä lähtien juoksin noin 6krt/vk portaita ylös-alas. Se oli oikein
virkistävää. Työ ja urheilu yhdistettynä toisiinsa, koska kuitenkin olen hieman erakko niin
nautin myös siitä etten nähnyt ihmisiä työvuorojeni aikana juuri ollenkaan.
Tammikuussa lähdimme pitkälle reissulle. Olimme reilun 3vk Yhdysvalloissa Miamin
lämmössä. Mukana reissussa oli pikkuveljeni, joka ei ollut valmistumisensa jälkeen saanut
töitä mistään ja päätimme piristää häntä pienellä matkalla. Matkan aikana riitti lämpöä ja
tapahtumia. Paikka, jossa olimme yöpymässä oli mieheni perhetuttava. Lähes viimeisinä
päivinä siellä ollessamme, naapuri päätti soittaa poliisit paikalle. Hän oli epäillyt että
murtaudumme asuntoon, kun olimme pihalla paistattelemassa. Tosiasiassa, olimme vain
lainaamassa perhetutun veljen WiFi verkkoa että näimme mitä maailmalla tapahtuu.
Tämän tapahtuman jälkeen paikalla käyneet poliisit tervehtivät ohi ajaessaan joka kerta.
Sen lisäksi kävimme useissa NHL-otteluissa, useana päivänä rannalla makaamassa ja
kääntymässä KeyWestissä yhden yön verran.
Palatessamme matkalta vanhin lapsi muutti takaisin luoksemme asumaan. Kävimme
hakemassa hänet ja hänen kamansa mukaamme, kun lähdimme lentokentältä takaisin kohti
kotia. Kotiin päästyämme alkoi järjestely miten saamme kaiken niin että jokaiselle on oma
tilansa ja paikkansa. Asuimme pienessä kaksiossa, joten makuuhuone meni lapselle.
Alkoihan hän olla jo melkein teini-ikäinen. Kesää lähemmäs mennessä totesimme, että on
saatava isompi asunto ja laitoimme kaupungille asuntohakemuksen. Kesäkuun lopussa
muutimmekin jo isompaan asuntoon vanhan asunnon viereen niin että lapsen ei tarvitse
vaihtaa koulua. Olimme hänen muutettuaan meille laittaneet hänet kouluun jossa hän
kävisi myös yläasteen loppuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti