Kaikki ei kuitenkaan aina ollut hyvin ja ehkä jopa pakenin kotona olemista osittain.
Hankin itselleni keväällä ennen muuttoa toisen työn. Olin siis Postilla yöllä ja päivällä
olin paikallisessa Prismassa vartijana. Jos joku asia oli hyvin, niin ainakaan rahahuolia ei
ollut. Mutta osittain siitäkin tuli riitaa. Mieheni ei hyväksynyt sitä, että olin jatkuvasti
töissä koska hän koki että minä elätän perheen ja kotona kukaan ei ollut huolehtimassa
käytännön asioista. Jälleen kerran kotityöt alkoivat paisumaan ja niistä tuli riitaa.
Syksyn tullessa havaitsin, että nykyiseen työpaikkaani haetaan työntekijää. Päätin
kokeilla onneani. Työpaikan saamiseen ei tosin onnea tarvittu olihan minulla niin vankka
aikaisempi kokemus ja täytin tarvittavat kriteerit joten sain työpaikan. Aloitin työt lokakuussa
2015. Ensin olin luovuttamassa, kun en mielestäni oppinut tarpeaksi nopeasti. Annoin
kuitenkin aikaa itselleni ja opin. Se mitä olen saanut kuulla opin nopeammin kuin moni muu
ja osasin pian enemmän kuin moni joka oli ollut töissä paljon kauemmin kuin minä.
Lopetin samalla muissa töissäni kun aloitin nykyisessäni. Aikaa jäi enemmän kotiin vaikka
ylitöitä tulikin aina tehtyä kun vain mahdollisuus oli. Kotona kuitenkin siinä vaiheessa kaikki
vähäinenkin kotitöiden tekeminen loppui muilta. Koska olin niin vähän töissä oli minulla
enemmän aikaa kodinhoitoon. Olin melkoisen väsynyt tähän. Olisi ollut joskus mukava tulla
kotiin niin että siellä olisi siivottu tai että ruoka olisi ollut valmiiksi tehty, mutta se oli vain
toive ajattelua. Väsymisestäni seurasi riitelyä ja itkua. Pian ymmärsin itsekkin etten jaksa
enää ja päätin että nyt on aika muuttaa pois. Etsin asunnon itselleni ja muutin pois.
Muutettuani pois oli mies ensin surun murtama, mutta minä nautin siitä ettei tarvinnut
siivota muiden jälkiä. Kaikki sotkut mitä olivat asunnossa olivat omiania. Ei ollut enää sitä
että pitää siivota muiden jälkiä. Vihaan asua epäsiistissä asunnossa ja siinä huono puoleni
onkin, mutta jokaisella meillä on huonot puolemme. Minä olen pakkomielteisesti siisti,
jotkut ovat vaikka narsisteja tai yleellisyyden tarvitsijoita oli varaa tai ei.
Jonkin aikaa erillämme asuttuamme tajusin, että on elettävä itselleen ja kerroin miehelleni
että haluan lapsen. Jos hän haluaa jatkaa kanssani on se hänen hyväksyttävä ja haluttava
itsekkin sitä. Hän oli aikaisemmin tullut päätökseen että koska ei voi biologisesti saada
enää lapsia ei niitä halua ollenkaan. Kyllä ensimmäistä kertaa 7 vuoden ajan kestäneen
suhteemme aikana olin itsekäs. Mieheni jäi miettimään asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti