Kun kuukautiset alkoivat alkoi odottaminen, että milloin seuraava kerta on ajankohtainen.
Kaksi viikkoa meni melkoisen nopeasti, tai noh 12 päiväähän siinä meni kun alkoi
ovulaatiota taas etsimään. Välissä ei oikeastaan kerennyt muuta kuin tekemään töitä
ja niiden välissä lepämään hetken. Tuli tehtyä semmoinen kevyt 9 vuoron putki, joka
alkoi lauantaina päivävuorolla ja päättyi seuraavan viikon maanantai aamuun.
Kaksi päivävuoroa ja maanantai illasta sitten 7 yövuoroa.
Tämä viikko sitten menikin rauhallisemmin ja oltiin ainoastaan keskiviikkona viettämässä "koulutuspäivää" keilailun ja ruokailun merkeissä. Toisille maistui hieman alkoholikin, mutta
itse en jaksanut mitään juoda. Yksinkertaisesti alkoholi ei vain maistu. Ei ole maistunut enää
sen jälkeen kuin täytti sen 20 vuotta. Siinä menikin hetki kun sitä tuli nautittua lähes joka päivä
sen jälkeen kun oli sen kahdeksantoista täyttänyt. Elämä meni silloin lähes sitä rataa että
aamulla kouluun, illaksi töihin ja yöksi baariin. Samaa jatkui noin vuoden verran.
Tämän viikon tosiaan, kun otti rauhallisemmin ja etsiskeli ovulaatiota niin tuli jo välissä
mietittyä että tuleeko tällä kierrolla ovuloitua ollenkaan. Sitä ei kuulunut milläänlailla,
ei tullut edes haamuviivoja ovulaation testitikkuun. Normaalisti ovulaatio ilmoittaa
lähestymisestään haamuviivoilla jotka eivät kuitenkaan tarkoita mitään, mutta ainakin
tietää että aika lähestyy. Nyt ei ollut mitään edes pientä haamua.
Koska nyt viikonloppuna on vanhimman lapsen rippijuhlat oli valmistauduttu myös siihen,
että lähdetään nuoremman lapsen kanssa jo torstaina ajamaan. Nuorempi on siis ollut koko
viikon luonani ettei tarvitse sitten edes takaisin mennä. Kuitenkin, kun rippijuhlien jälkeen
suuntaavat mökille viikoksi ennen kuin lähdemme reissuun. Varmaan mietitte että miten niin
edes takaisin olisi vain mennyt suoraan isälleen, mutta koska tämän nuoren neidin poikaystävä
lähtee myös mukaan mökille. Halusi hän että poikaystävä ei joudu tulemaan yksin kyytiini vaan
hänellä olisi "viisasta" seuraa 2,5 tunnin ajomatkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti